torstai 10. syyskuuta 2015

9. Katumus (30-49)

Juutalaiset eivät ole koskaan onnistuneet selvittämään kuka on Esra, josta Koraanin yhdeksännen luvun jae 30 väittää, että he sanovat Esran olevan Jumalan Poika. Ibn Juzayy selittää, että vain pieni joukko juutalaisia sanoi näin, mutta "se koskee heitä kaikkia, sillä he seurasivat niitä, jotka näin sanoivat." Tanwir al-Miqbas min Tafsir Ibn Abbas sanoo tämä olleen Medinan juutalaisten uskomus. Joka tapauksessa näin väitetään Koraanissa, joten monet muslimit pitävät sitä tosiasiana ja se tekee juutalaisista kristittyjen tapaan syyllisiä shirkiin, kumppaneiden asettamiseen Allahin rinnalle, mikä on pahin kaikista synneistä. Ibn Juzayy siteeraa toista islamin auktoriteettia sanoen, että kristittyjen uskomus on "kauhistuttavaa epäuskoa". Ibn Kathir lisää: "Tämän vuoksi Allah julisti nuo molemmat ryhmät valehtelijoiksi", koska "heillä ei ole muita todisteita väitteidensä tueksi kuin valheita ja sepitteitä."

Sen vuoksi he ovat Allahin kiroamia. Jakeessa 30 Allah jatkaa: "Jumalan ynseys heitä rasittakoon!", jonka Ibn Juzayy tulkitsee tarkoittavan "Allah heidät kirotkoon!". Juutalaisten ja kristittyjen epäjumalanpalvonta ei lopu tähän. He menevät jopa niin pitkälle, että he ottavat "herroikseen kirjanoppineensa ja munkkinsa, samaten Messiaan, Marian pojan, vaikka heidän tuli palvella vain yhtä ainoata Jumalaa" (jae 31). Palvovatko juutalaiset sitten rabbejaan ja kristityt munkkejaan? Ei suoraan: Muhammed selittää hadithissa, että rabbit ja munkit kielsivät juutalaisilta ja kristityiltä sen, mitä Allah oli sallinut, ja sallivat sen mikä oli kiellettyä ja "he tottelivat heitä. Tällä tavoin he palvoivat heitä."

Muhammedin kerrotaan myös sanoneen: "Totisesti, juutalaiset ovat ansainneet (Jumalan) vihan ja kristityt ovat käyneet harhaan" - kaikuja Fatihasta. Juutalaiset ja kristityt ovat myös niin uppiniskaisia ja kapinallisia, että he mielellään "puhaltaisivat sammuksiin Jumalan valon" - tarkoittaa Tafsir al-Jalalaynin mukaan "Hänen shariaansa ja todistustaan" (jae 32), mutta Allah tekee heidän suunnitelmansa tyhjiksi. Ibn Juzayy selittää jakeen 33 siten, että Allah korottaa "islamin korkeimmaksi kaikista uskonnoista (deen)" ja tekee siitä "niin vahvan, että se leviää itään ja länteen." Kuten Muhammed sen sanoo: "Tämä asia (islam) tulee leviämään niin pitkälle, että yö saavuttaa päivän, kunnes Allah ei hylkää mudasta tehtyä taloa, vaan antaa uskontonsa tulla sinne, ja antaa voiman voimakkaalle (muslimi) ja nöyryytyksen häpeälliselle (sille, joka torjuu islamin)."

Ibn Juzayy lisää, että "on sanottu", että islam omaksutaan idässä ja lännessä "kun Isa [Jeesus] laskeutuu taivaista ja vain islamin deen [uskonto] jää jäljelle." Tämä viittaa hadithiin, joka kertoo Muhammedin sanoneen, että "Marian poika [Jeesus] laskeutuu teidän [muslimien] keskellenne oikeudenmukaisena hallitsijana ja hajottaa ristin ja tappaa sian ja lakkauttaa Jizyan (toisuskoisilta suojelun alaisilta perittävä vero, jota maksetaan muslimihallitsijoille)." Se tarkoittaa, että Jeesus lakkauttaa dhimman, muslimien ja toisuskoisten välisen sopimuksen, antaen näin vain kaksi vaihtoehtoa: joko kääntyä islamiin tai tulla tapetuksi. Näin Jeesus islamisoi maailman.

Allah varoittaa muslimeja juutalaisista rabbeista ja kristityistä munkeista, jotka "kuluttavat ihmisten omaisuutta vääryyttä tehden sekä kääntävät muita Jumalan tieltä" - helvetin kidutus odottaa heitä (jakeet 34-35). Ibn Kathir sanoo: "Tämä Aya varoittaa oppineiden mädännäisyydestä ja harhaan menneistä ihmisistä." Sufyan bin Uyaynah sanoi: "Ne oppineistamme, jotka tulevat epärehellisiksi, ovat samanlaisia kuin juutalaiset, ja ne uskovat, jotka menevät harhaan ovat kuin kristityt...Kun Allah lähetti Lähettiläänsä [Muhammed], juutalaiset pysyivät harhaopissaan, epäuskossaan ja kapinassaan toivoen säilyttävänsä asemansa ja arvovaltansa. Allah otti kuitenkin sen heiltä pois Profeetallisella valolla ja antoi heille sen sijaan häpeän ja alennustilan, ja he saivat osakseen Allahin, Ylhäisen, vihan." Niinpä muslimien tulee "taistella pakanoita vastaan, kuten he taistelevat teitä kaikkia vastaan" (jae 36).

Ibn Kathir sanoo jakeesta 37: "Allah nuhtelee kuvainpalvojia heidän vääristä mielipiteistään koskien Allahin lakia. He muuttivat Allahin määräykset omien halujensa mukaisiksi sallien sen, minkä Allah oli kieltänyt ja kieltäen sen, minkä Allah oli sallinut." Muslimien ei tule mieltyä tähän maailmaan (jae 38). Jälkimmäinen jae on Ibn Juzayyn mukaan "nuhtelu niille, jotka eivät lähteneet Tabukin sotaretkelle", jota Muhammed johti Bysanttia vastaan. Ne jotka eivät taistele - Tafsir al-Jalalaynin mukaan "se tarkoittaa: käy Profeetan rinnalla jihadiin" - saavat jumalallisen rangaistuksen ja heidät korvataan toisilla (jae 39).

Niinpä jihad Allahin vuoksi (jihad fi sabil Allah, joka tarkoittaa islamin teologiassa aseellista taistelua, jolla saavutetaan islamin ylivalta) on paras teko, mitä muslimi voi tehdä (jae 41). Muhammedin tiedetään korostaneen tätä monissa yhteyksissä. Kerran eräs mies kysyi häneltä: "Kerro minulle, mikä teko on jihadin veroinen."

Muhammed vastasi: "En tiedä sellaista tekoa." (Bukhari 4.56.2785)

Allahilla on lisää ankaria sanoja niille muslimeille, jotka kieltäytyivät lähtemästä Tabukiin, syyttäen heitä siitä, että he pitävät helppoa elämää parempana kuin jihadin rasituksia ja sanovat, että olisivat olleet halukkaita lähtemään, jos se olisi ollut heille mahdollista (jae 42). Allah moittii jopa profeettaansa siitä, että hän on sallinut muslimien jäädä pois Tabukin sotaretkeltä (jae 43). Hän sanoi Muhammedille, että aidot muslimit eivät epäröisi käydä jihadiin, vaikka se vaarantaisi heidän omaisuutensa ja jopa henkensä. Ne jotka kieltäytyivät, eivät olleet tosiuskovia (jakeet 44-45). Toisaalta Allahille "oli vastenmielinen heidän lähtönsä ja Hän teki heidät hitaiksi" (jae 46), koska jos he olisivat lähteneet mukaan, he olisivat vain aiheuttaneet vaikeuksia Muhammedille (jae 47). Hehän olivat jo aiemmin aiheuttaneet riitoja (jae 48).

Ibn Ishaqin mukaan nimeämätön velttoilija, joka pyysi Muhammedilta: "Salli minun jäädä pois, äläkä kiusaa minua!" (jae 49), viittasi hänen heikkouteensa naisten suhteen. Hän pyysi Muhammedilta: "Annathan minun jäädä, etkä painosta minua, koska kaikki tietävät minun olevan kovasti naisten perään, ja pelkään, että jos näen bysanttilaisen naisen, en pysty hillitsemään itseäni."

Muhammed antoi hänelle vapautuksen, mutta Allah ei ollut tyytyväinen ja sanoi profeetalleen, että ne jotka pyytävät vapautusta, ovat jo langenneet kiusaukseen ja joutuvat helvettiin (jae 49).


Alkuperäinen kirjoitus: Blogging the Qur’an Sura 9, “Repentance,” verses 30-49

Katumuksen suura: http://www.islamopas.com/koraani/009.htm






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti