torstai 25. elokuuta 2016

26. Runoilijat

Suura 26 on mekkalainen suura; sen nimi tulee jakeesta 224, missä sanotaan, että eksyneet seuraavat runoilijoita. Tämän merkitys on tietysti se, että Muhammed ei ole runoilija eikä Koraani ainoastaan runollinen teos, vaan jumalallinen ilmestys, vaikka Mekan pakanat jääräpäisesti kieltäytyvät sitä uskomasta.

Tämä kieltäytyminen aiheuttaa Muhammedille jatkuvaa ahdistusta (jakeet 2-9). Allah on huolissaan, että Muhammed suree itsensä kuoliaaksi heidän epäuskonsa tähden (jae 3) ja vakuuttaa, että tahtoessaan hän voisi lähettää sellaisen tunnusmerkin, että kaikki uskoisivat (jae 4). Mutta heti kun Allah antaa uuden ilmoituksen, he hylkäävät sen (jae 5) - huomatakseen kuitenkin pian, että se onkin totta (jae 6). Eivätkö he ole nähneet maailmassa monia Allahin ihmeitä (jakeet 7-8)?

Sitten Allah palaa jälleen Mooseksen tarinaan (jakeet 10-68), josta olemme lukeneet jo suurissa 2, 7, 10, 17 ja 20. Samankaltaisuudet Muhammedin omaan tarinaan ovat toistuvia ja ilmiselviä. Kun Allah käskee Moosesta menemään "väärämielisen kansan, faraon kansan luokse" (jae 11), hän sanoo Allahille: "Herra, pelkään heidän minut vääräksi väittävän" (jae 12), samoin kuin Muhammediakin syytettiin (25:4). Mooses pelkää, että vääräuskoiset tappavat hänet (jae 14) samoin kuin he suunnittelivat Muhammedin surmaamista (8:30). Kun Mooses saarnaa faraolle, hän sanoo että Muhammed on "hullu mies" (jae 27), aivan samoin kuin pakana-arabit sanoivat Muhammedista jakeessa 15:6.

Seuraavaksi tulee kertomus Mooseksen ihmeteoista ja miten faraon taikurit yrittivät jäljitellä häntä. Kun Mooses on voittanut faraon taikurit, nämä tunnustavat uskonsa Allahiin (jakeet 47-48), mutta Farao varoittaa heitä aikovansa amputoida heidän kätensä ja jalkansa vastakkaisilta puolilta ja ristiinnaulita heidät (jae 49) - sama rangaistus, jonka Allah määrää niille, jotka "sotivat Jumalaa ja Hänen lähettilästään vastaan sekä levittävät turmiota maassa" (5:33). Mutta taikurit pysyvät lujina toivoen, että Allah armahtaa heidät heidän aikaisemmista synneistään (jakeet 50-51). Mooses jakaa meren kahtia (jae 63) ja Israelin lapset pääsevät turvaan.

Sitten Allah palaa kertomukseen Aabrahamista (kuten myös suurissa 15, 19 ja 21) ja siitä kuinka hän vastusti kansansa epäjumalanpalvelusta (jakeet 69-104). Epäjumalanpalvojat sanovat suoraan Aabrahamille, että heidän jumalankuvansa ovat hyödyttömiä, ja että he palvovat niitä vain koska heidän isänsäkin tekivät niin (jae 74). Ibn Kathir kirjoittaa: "He tiesivät etteivät heidän jumalankuvansa voineet tehdä mitään, mutta he olivat nähneet isiensä palvovan niitä, joten he kiirehtivät seuraamaan heidän jalanjälkiään." Tämä muistuttaa Ibn Ishaqin kertomusta kristitystä lähetystöstä, joka tuli Jemenistä, Najranin kaupungista, tapaamaan Muhammedia. Yksi lähetystön johtajista oli piispa Abu Haritha ibn Alqama, joka sai rahaa, palvelijoita ja muita suosionosoituksia "Bysantin kristityltä kuninkaalta". Ibn Ishaq sanoo, että Abu Haritha tiesi Muhammedin olevan profeetta, ja hän sanoi sen myös muille lähetystön jäsenille, mutta kieltäytyi hyväksymästä häntä siitä pelosta, että olisi menettänyt kaiken sen hyvän, mitä bysanttilaiset hänelle runsaasti lähettivät.

Toisin sanoen, oli se sitten kulttuurin painostus tai rahanhimo, uskottomat toimivat vastoin parempaa tietoaan: sitä mahdollisuutta ei edes pohdita, että ihmiset saattaisivat torjua islamin vain sen vuoksi, etteivät usko sen olevan totta. Kaikki tietävät sen olevan totuus, mutta joillekin sen myöntäminen on erilaisista syistä hankalaa. Maududi sanoo: "Uskottomien mielenlaatu on ollut sama kautta aikojen; heidän perustelunsa ja vastaväitteensä, ja heidän tekosyynsä ja harhautumisensa ovat olleet samanlaisia ja lopulta myös heidän kohtalonsa tulee olemaan sama."

Seuraavaksi Allah kertoo Nooan tarinan (jakeet 105-122, katso myös suurat 10, 11 ja 23). Nooa kertoo uskottomille, että hän on "vain julkinen varoittaja" (jae 115) - aivan samoin kuin Muhammed (7:184). Nooa vetoaa Allahiin, että hän tuomitsisi hänen ja kansansa välillä, ja sitten hänen kansansa hukutetaankin ja Nooa pelastuu arkissa (jae 119). Tämä on tunnusmerkki, mutta useimmat eivät silti usko (jae 121). Jakeissa 123-140 Allah palaa profeetta Huudiin, jonka olemme tavanneet myös suurissa 7 ja 11. Hänkin varoittaa ihmisiä, mutta he torjuvat hänet ja Allah hävittää heidät (jae 139). Samalla tavalla jakeissa 141-159 uskottomat hylkäävät profeetta Saalihin (joka esiintyy myös suurissa 7 ja 11), ja heidätkin tuhotaan (jae 158). Tässä toistetaan tarina "naaraskamelista", ihmeellisestä eläimestä, jonka Saalih tuo esiin vastauksena kansan vaatimukseen saada nähdä tunnusmerkki (jakeet 154-155). Ibn Kathir kertoo: "Väkijoukko kokoontui ja vaati, että hän toisi kivestä esiin naaraskamelin, joka olisi kymmenennellä kuukaudella tiineenä, ja he osoittivat erästä kiveä. Allahin profeetta Saalih vaati heitä lupaamaan, että mikäli hän toteuttaa heidän toiveensa, he uskovat häneen ja seuraavat häntä. He lupasivat. Allahin profeetta Saalih, rauha hänelle, seisoi ja rukoili ja hän pyysi Allahia toteuttamaan heidän toiveensa. Silloin kivi, jota he olivat osoittaneet, avautui ja kymmenennellä kuulla tiineenä oleva naaraskameli tuli esiin, juuri niin kuin oli pyydetty. Jotkut heistä uskoivat, mutta useimmat eivät uskoneet." Toiset menivät niin pitkälle, että rampauttivat sen (jae 157), josta heitä asianmukaisesti rangaistiin.

Sama kaava jatkuu Allahin kertomuksella Lootista (jakeet 160-175; katso myös suurat 7 ja 15). Loot moittii uskottomia heidän homoseksuaalisuudestaan (jakeet 165-166) ja Allah hävittää heidät kaikki (jae 172), mutta pelastaa Lootin ja hänen perheensä - lukuunottamatta vanhaa naista (jae 171) - muistuma Lootin vaimosta Ensimmäisen Mooseksen kirjan jakeessa 19:26. Jakeissa 176-191 Allah palaa profeetta Shuaihiin (joka tavataan myös suurissa 7 ja 11). Uskottomat väittävät, että hän on noiduttu (jae 185), aivan samoin kuin he sanovat Muhammedista (17:47), ja myös että hän on vain tavallinen mies ja valehtelija (jae 186) - jälleen samalla tavalla kuin Muhammedille sanottiin (17:93, 25:4).

Allah lopettaa suuran tekemällä asian selväksi: tämä on Allahilta tullut ilmestys (jae 192) selvällä arabian kielellä (jae 194), kuten aikaisemmissa kirjoituksissa on ennustettu (jae 196). Eikö siinä ole sellainen merkki, että Israelin lapset sen ymmärtäisivät (jae 197)? Ibn Kathir sanoo, että "eikö ole riittävä tunnusmerkki Israelin lapsille, että Koraani mainitaan niissä kirjoituksissa, joita he tutkivat?" Hän vahvistaa, että "heidän keskuudessaan olevat oikeamieliset myöntävät, että Muhammedin ominaisuudet ja hänen tehtävänsä ja hänen Ummansa mainitaan heidän kirjoissaan, kuten uskovaiset Abdullah bin Salam, Salman Al-Farisi ja muut Profeetan tavanneet mainitsevat."

Uskottomat eivät olisi uskoneet ei-arabialaista lähettilästä (jakeet 198-199), ja he eivät totisesti usko ennen kuin näkevät helvetin kauhut (jae 201). Tuho tulee yllättäen, mutta Allah ei koskaan hävitä kansaa varoittamatta sitä ensin (jae 208). Uskokaa siis yksin Allahiin (jae 213), älkääkä runoilijanrenttuihin (jae 224).


Blogging the Qur’an: Sura 26, “The Poets”
Runoilijoiden suura


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti