lauantai 21. tammikuuta 2017

72. Dzinnit, 73. Vaippaansa kääriytynyt, 74. Viittaan kiedottu, 75. Ylösnousemus, 76. Ihminen

Tahir Shah on kirjoittanut hienon kirjan "The Caliphs House" [Kalifin talo], jossa hän kertoo, kuinka hän muutti perheineen Marokon Casablancaan ja remontoi itselleen taloa, ja kuinka hän monesti yllättyi (jopa länsimaalaistuneiden) paikallisten uskomuksista koskien jinnejä, pahankurisia henkiolentoja, jotka sekaantuvat ihmisten asioihin. Vastaus hänen kysymyksiinsä asiasta oli aina: "se on Koraanissa".

Mekkalainen suura 72 on Koraanin tärkeimpiä jinnejä käsitteleviä tekstejä. Jakeissa 1-15 jinnit kertovat kuulleensa "luettavan ihmeellistä Koraania", joka saa heidät uskomaan Allahiin, joka ei "ole ottanut vaimoa eikä lasta" (jae 3). Allah jatkaa aiheesta jakeissa 16-28 varoittaen uskottomia: jos he vain olisivat kääntyneet islamiin, Allah olisi lähettänyt heille sateen - tässä jälleen osoitus siitä kuinka Allahin tottelemisesta seuraa maallista hyvää. "Temppelit kuuluvat Jumalalle" jakeessa 18 tarkoittaa Qatadahin mukaan: "Aina kun juutalaiset ja kristityt astuvat kirkkoihinsa tai synagogiinsa, he asettavat toisia Allahin rinnalle. Niinpä Allah käski Profeettaansa kertomaan heille, että heidän tulee palvella ainoastaan Häntä." Suura päättyy varoitukseen, että vaikka Muhammed vaikuttaa heikolta, Allahin lupaukset ovat tosia ja uskottomat saavat maistaa helvettiä (jakeet 23-24).

Mekkalaisen suuran 73 alussa Allah puhuttelee Muhammedia: "Sinä, joka olet vaippaan kääriytynyt" (jae 1), kun Muhammed valvoi ja rukoili yöllä. Allah neuvoo häntä rukouksen pituudesta (jakeet 3-4, 20) ja lupaa uusia ilmestyksiä (jae 5). Allah käskee Muhammedia omistautumaan täydellisesti Hänen palvontaansa (jae 8) ja olemaan kärsivällinen epäuskoisten suhteen (jae 10), jotka tulevat kärsimään helvetissä (jakeet 13-14). Muhammed on samanlainen sanan julistaja kuin oli Mooses faraolle, ja ne ,jotka kieltäytyvät ottamasta hänen sanaansa vastaan, jakavat faraon kohtalon (jakeet 15-16). Uskovaisten tulee lukea niin paljon Koraania kuin heille on helppoa, ja Allah kyllä tietää, että heillä on kiireitä jihadissa, tai jotkut voivat olla sairaita tai matkustavat (jae 20).

Suura 74, jälleen mekkalainen, alkaa samalla tavalla: Allah puhuttelee Muhammedia "sinä, joka olet viittaan kiedottu" (jae 1) ja käskee häntä välittämään varoituksensa (jae 2). Muhammedin on pidettävä itsensä puhtaana (jakeet 4-5) eikä odottaa materiaalista hyvää Allahin sanan julistamisesta (jae 6). Sitten Allah kuvailee Muhammedin julistusta pilkanneen perikatoa ja kirousta huipentaen kertomuksensa tämän kidutukseen helvetin tulessa (jakeet 8-29).

Sen jälkeen tulee salaperäinen ja kuuluisia jae: "ja sen yläpuolella on yhdeksäntoista" (jae 30). Minkä yläpuolella? Mitkä yhdeksäntoista? Teksti ei tarjoa selkeää vastausta ja siitähän riittää huvitusta. Free-minds -keskustelupalstalla käsitellään monia tätä jaetta koskevia teorioita mukaan lukien Koraanin tutkijan Günter Lülingin ehdotus, jossa pieni tekstin muutos tekee siitä viittauksen helvetin porttiin - mikä sopiikin kontekstiin. Tämä salamyhkäinen jae on kuitenkin ollut innoituksena monille islamilaisen numerologian teorioille, joissa pyritään osoittamaan jakeen salattu numeerinen merkitys, mikä todistaa Koraanin ihmeellistä olemusta. Jae on myös johtanut mystisiin tulkintoihin koskien numeroa yhdeksäntoista - kuten - huolimatta ehdotetusta "kahdestakymmenennestä kaapparista" ja että sellaista ei ollut, vaan yhdeksäntoista kaapparia oli nimenomaisesti valittu syyskuun 11. päivän jihad-tehtävään tämän luvun mystisen merkityksen vuoksi.

Seuraava jae näyttää siltä kuin se olisi tuotu siihen jostain muualta, sillä se on pitkä ja diskursiivinen keskellä muuta tekstiä, jonka jakeet ovat lyhyitä ja runollisia. Se vahvistaa numeron yhdeksäntoista mystiikkaa sanoen, että "tulen vartijoiksi" asetetut enkelit, joiden lukumäärän Allah on asettanut "vain koetukseksi niille, jotka eivät usko, jotta ne, joille on annettu Pyhä kirja, olisivat varmoja, ja ne, jotka uskovat, kasvaisivat uskossa" (jae 31). Jos tämä on tarkoittavinaan, että helvettiä vartioivia enkeleitä on yhdeksäntoista, niin miten se auttaa juutalaisia, kristittyjä ja muita Kirjan kansoja vakuuttumaan siitä, että Muhammed on profeetta, ja vahvistamaan muslimien uskoa?

Tähän kysymykseen ei tekstissä anneta vastausta, mutta tästä alkaa islamin numerologinen mystiikka. Ja sen päämääränä on aina todistaa Koraani todeksi ja osoittaa Kirjan kansoille Ibn Kathirin sanoin, että Muhammed "puhuu heille samoja asioita, joista heidän omat taivaalliset Kirjoituksensa puhuivat ennen Häntä." Mutta Allah lopulta yksin päättää, kuka ottaa Muhammedin ilmoituksen vastaan ja kuka ei, kuten jakeen usein toistettu sanonta kuuluu: "Näin johtaa Jumala harhaan kenet haluaa ja ohjaa ketä mielii".

Allah päättää suuran uusilla varoituksilla helvetin tulesta (jakeet 32-56) ja kertoo, että uskottomat itkevät sinne päätymistään vain koska eivät rukoilleet (jae 43) tai ruokkineet köyhiä (jae 44). Sen sijaan he puhuivat joutavia (45) ja kielsivät Tuomion päivän (46) ja sinä päivänä ei heillä ole auttajaa (48).

Mekkalainen suura 75 on runollista pohdintaa ylösnousemuksesta ja jumalallisesta tuomiosta ja niistä, jotka epäilevät niiden tulemista. Allah vakuuttaa, että hän kykenee uusimaan kuolleiden luutkin (jakeet 3-4, 40) ja kun Päivä tulee, ei kukaan voi välttyä tuomiolta (jakeet 10-11, 34-36). Sen sijaan ihminen joutuu todistuskappaleeksi itseään vastaan, vaikka hän kuinka yrittäisi puolustautua (jakeet 14-15). Ne jotka eivät anna hyväntekeväisyyteen, eivät rukoile ja kieltävät totuuden, joutuvat tuomiolle (jakeet 30-32).

Allah sanoo vielä Muhammedille, ettei hänen tule yrittää kiirehtiä Koraanin muistiin painamisessa silloin, kun sitä ilmoitetaan (jakeet 16-19). Tafsir al-Jalalayn selittää: "Jumala, ylhäisin, sanoo Profeetalleen: älä liikuta kieltäsi tyrkyttääksesi heille sitä (Koraania) ennen aikojaan, ennen kuin Gabriel on lopettanut, pelätessäsi unohtavasi sen". Allah varmistaa, että hän muistaa sen, kuten Ibn Kathir kirjoittaa: "Allah varmistaa, että se tallettuu hänen rintaansa, ja Hän tekee helpoksi muistaa sen samanlaisena kuin se ilmoitettiin". Tässä katkelmassa ei keskustella mahdollisuudesta, että Allah saattaisi antaa joidenkin Koraanin osien unohtua kuten sanotaan jakeessa 2:106.

Mekkalainen suura 76 käsittelee oikeamielisten palkintoa. Koska he auttoivat hädänalaisia (jakeet 8-10), heidät säästetään Tuomiopäivän tuholta (jae 11) ja he pääsevät hyvinkin maalliseen Paratiisiin: Allah palkitsee heidät paikalla Puutarhassa, jossa he pukeutuvat silkkivaatteisiin (jakeet 12, 21) ja istuvat "nojakorokkeilla", eivätkä he kärsi hellettä tai kylmää (jae 13). He nauttivat käden ulottuvilla olevista hedelmistä (jae 14) ja juovat hopeamaljoista ja kristallipikareista (15) inkiväärillä maustettua viiniä (17) helmenkaltaisten kuolemattomien poikien palvellessa heitä (19).

Allah on ilmoittanut Koraanin Muhammedille osa kerrallaan (jae 23); Muhammedin tulee siksi olla kärsivällinen eikä kuunnella uskottomia (jae 24), vaan rukoilla jatkuvasti (jakeet 25-26). Heitä, jotka rakastavat maallista elämää, tulee varoittaa: heille on varattuna tuskallinen rangaistus (jakeet 27-31).


Blogging the Qur’an: Suras 72, “The Jinn,” 73, “The Mantled One,” 74, “The Cloaked One,” 75, “Resurrection,” and 76, “Man”

Dzinnien suura
Vaippaansa kääriytyneen suura
Viittaan kiedotun suura
Ylösnousemuksen suura
Ihmisen suura

perjantai 20. tammikuuta 2017

67. Valtakunta, 68. Kynä, 69. Varma tuho, 70. Nousevat portaat, 71. Nooa

Mekkalainen suura 67 kertaa jälleen monia tuttuja ja toistuvia Koraanin teemoja: Allah säätää kaikista asioista ja hänen luomistyönsä on täydellistä (jakeet 1-5); uskottomat saavat kärsiä helvetissä ja he katuvat, että hylkäsivät Allahin lähettiläät (jakeet 6-11); oikamieliset saavat palkintonsa (jae 12); Allah tuntee ihmisten sydämet (jakeet 13-14); Allah ylläpitää elämää ja kuolema voi tulla äkkiarvaamatta - niinpä on parempi muistaa Allahia ja totella häntä (jakeet 15-22). Suuran lopuksi Allah antaa Muhammedille kuusi asiaa, jotka hänen tulee sanoa uskottomille vastauksena heidän epäilyihinsä Ylösnousemuksen päivästä (jakeet 23-30).

Varhainen mekkalainen suura 68 käsittelee samoja aiheita. Allah lohduttaa Muhammedia, kun uskottomat ovat torjuneet hänen sanomansa, ja vakuuttaa, ettei hän ole mielenvikainen tai noiduttu (jae 2), vaan jalo ja siveä (jae 4). Aisha ja muut sanovat, että tämä viittaa siihen, että Muhammedin henkilö on täysin Koraanin mukainen ja hän on sen eetoksen ruumiillistuma. Ne jotka väittävät Muhammedia mielenvikaiseksi, ovat itse hulluja (jae 6). Muhammedin ei pidä kuunnella heitä (jakeet 8, 10). Muhammedin nimeltä mainitsematon panettelija on röyhkeä ja ahne pahan puhuja (jakeet 11, 13), joka hylkää tunnusmerkit (Koraanin säkeet) "muinaisjuttuina" (jae 15) - mutta pian Allah polttaa hänen nenänsä (jae 16)! Islamin perimätiedon mukaan kyseessä on mies nimeltä al-Walid ibn al-Mughira, joka oli Quraish-heimon pakanoita ja Muhammedin vastustaja. Ibn Abbas sanoo hänestä: "Emme tunne ketään, josta Jumala olisi puhunut niin halventavasti kuin hänestä, kiroten hänet ikuisella häpeällä." Miten kirous kävi toteen? Tafsir al-Jalalayn kertoo meille, että "hänen nenänsä leikattiin miekalla irti Badrissa."

Seuraavaksi Allah kertoo vertauksen. Jumala siunasi "puutarhan omistajia", mutta he olivat kiittämättömiä ja jättivät huomiotta sen miehen varoitukset, joka kutsui heitä ylistämään Allahia (jae 28); niinpä he menettävät puutarhansa ja vasta sitten ymmärtävät, että heidän tulee katua ja palata Allahin luo (jakeet 17-33). Tarinan opetus on, että ellet kuuntele Muhammedia, joudut perikatoon sekä tässä elämässä että tuonpuoleisessa (jae 33). Sitten Allah esittää uskottomille pilkkaavia kysymyksiä (jakeet 34-41, 46-47) - onko heillä muka kirja, jossa on kaikki mitä he pitävät parhaana (jakeet 36-38)? Voivatko he tehdä liittolaisia, joita he palvovat Allahin rinnalla (jae 41)? Tuomiopäivä tulee varmasti (jakeet 42-45), niinpä Muhammedin täytyy odottaa kärsivällisesti eikä olla kuten valittava Joona - "kalan nielemä mies" (jae 48), vaikka uskottomat lävistäisivät heidät katseellaan (jae 51). Tafsir al-Jalalaynin mukaan he "katsovat sinua vakavasti melkein kaataen sinut maahan ja saaden sinut horjahtamaan, kun he kuulevat Muistutuksen, Koraanin, ja he sanovat kateellisina: 'Hän on todellakin mielipuoli!' sen Koraanin sanan tähden."

Varhaiseen mekkalaiseen suuraan 69 liittyy tarina Umarista, josta tuli uskovien toinen johtaja Abu Bakrin jälkeen Muhammedin kuoltua. Umar kertoo:

"Ennen kääntymistäni islamiin lähdin eräänä päivänä talostani aikoakseni kiusata Pyhää Profeetta, mutta hän astui Masjid al-Haramiin [Kaaba, pyhäkkö Mekassa] ennen minua. Kun saavuin paikalle, kuulin hänen lausuvan rukouksessaan suuraa Al-Haaqqah [suura 69]. Seisoin hänen takanaan kuuntelemassa. Hänen lausuessaan Koraania ihmettelin sen viehkeyttä ja kauneutta. Silloin mieleeni pälkähti, että hänen täytyy olla runoilija kuten quraishit [Muhammedin heimo] väittivät. Juuri silloin hän lausui nämä sanat: "Totisesti, se on kunnioitettavan sananjulistajan sana eikä mitään runoilijan puhetta." Silloin ajattelin: ellei hän ole runoilija, niin sitten ennustaja. Juuri silloin hän lausui "ei se liioin ole mitään ennustelijan puhetta - vähän te käsitätte - se on ilmoitus Jumalalta, maailman Herralta." Tämän kuultuani islam tuli sydämeeni."

Suura alkaa Allahin vakuutuksella "varmasta tuhosta", viimeisestä tuomiosta (jakeet 1-3); sitten hän luettelee joitakin tottelemattomia kansoja, joita hän rankaisi, kun he hylkäsivät hänen lähettiläänsä (jae 10): Tamuud ja Aad (4-8), Faraon kansa (jae 9) ja Nooan kansa (11-12). Seuraavaksi kuvaillaan Tuomiopäivää (13-18) ja oikeamielisten (19-24) sekä tuomittujen (25-37) kohtaloita. Suura päättyy (38-52) vakuutukseen, että tämä on tosi ilmoitus Allahilta eikä runoilijan säkeitä (41) tai ennustajan puheita (42). Sananjulistaja ei ole sitä myöskään keksinyt sitä omasta päästään - sillä jos hän olisi niin tehnyt, olisi Allah katkaissut hänen aorttansa (jakeet 44-46).

Varhainen mekkalainen suura 70 jatkaa samalla tavalla. Se alkaa Allahin vakuutuksella, ettei kukaan voi estää rangaistusta, jonka hän ("nousevain portaitten Herra") on varannut uskottomille (jakeet 1-4). Niinpä Muhammedin tulee olla kärsivällinen, sillä totisesti Päivä tulee (jakeet 5-7). Jakeissa 8-18 Allah kuvailee tätä kauheaa Päivää. Uskottomia verrataan oikeamielisiin: uskottomat ovat ahdistuneita valittajia (19-21), uskovaiset sen sijaan uskollisia rukouksessaan (jae 23), he auttavat köyhiä (25), uskovat tuomion päivään (jae 26), hillitsevät halujaan, paitsi vaimojensa ja orjattariensa suhteen (29-30), noudattavat sopimuksia (32) ja ahkeroivat hartauden harjoituksissa (34). Epäuskoiset eivät edes kaipaa autuuden puutarhaa (jae 38), mutta he joutuvat siitä huolimatta kohtaamaan Päivän (42-44).

Mekkalaisessa suurassa 71 Nooa puhuu kansalleen ja rukoilee Allahia. Näemme jälleen vahvan yhteyden Muhammedin ilmoitukseen ja saamme epäsuorasti oppitunnin siitä, että se joka hylkää Muhammedin sanoman, saa kokea kaikkien niiden kohtalon, jotka hylkäsivät Nooan ilmoituksen. Muhammedin tavoin Nooa on "varoittaja" (jae 2), mutta hänen kuulijansa ovat itsepäisiä ja kieltäytyvät kuuntelemasta (jae 7). Kuten Muhammed, Nooakin kertoo uskottomille, että Allah siunaa heitä maallisella hyvällä (jakeet 11-12), mutta eivät he silti kuuntele. Kuten Muhammed, Nooakin kertoo uskottomille Allahin luomistyöstä (13-20). Samalla tavalla kuin he vehkeilivät Muhammedia vastaan, vehkeilivät he myös Nooaa vastaan (jae 22). Ja niin uskottomat hukkuvat vedenpaisumuksessa (jae 25) ja Nooa rukoilee, ettei heistä jää yksikään henkiin (jae 26), sillä he vain johtaisivat uskovaisia harhaan (jae 27). Nooa rukoilee vielä Allahia siunaamaan uskovaisia ja rankaisemaan uskottomia (jae 28).


Blogging the Qur’an: Suras 67, “Sovereignty,” 68, “The Pen,” 69, “The Reality,” 70, “The Ways of Ascent,” and 71, “Noah”

Valtakunnan suura
Kynän suura
Varman tuhon suura
Nousevien portaiden suura
Nooan suura

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

63. Tekopyhät, 64. Harhoista havahtuminen, 65. Avioero, 66. Kielto

Suura 63 alkaa tavalliseen tapaan Allahin tuomitessa teeskentelijät, jotka vastustivat Muhammedia Medinassa (jakeet 1-6). Maududin mukaan se ilmoitettiin Muhammadeille vastauksena erään teeskentelijöiden johtajan, Abdullah bin Ubayyn tekemisten takia. Kun juutalainen Qainuqa-heimo antautui muslimeille, jotkut quinuqalaiset, jotka olivat muslimien liittolaisia, tulivat vaatimaan oikeutta Muhammedilta. Tabarin mukaan Muhammed halusi surmata kaikki heimon miehet. Abdullah bin Ubayy esitti kuitenkin vaatimuksen Muhammedille: "Oi Muhammed, kohtele lempeästi liikekumppaneitani." Muhammed ei kuunnellut häntä, jolloin Abdullah toisti vaatimuksen, jolloin islamin profeetta käänsi kasvonsa pois. Silloin Abdullah bin Ubayy tarttui kiinni Muhammedin kauluksesta, jolloin Ibn Ishaqin mukaan "apostoli suuttui niin, että hänen kasvonsa aivan mustuivat". Muhammad sanoi Abdullahille: "Päästä irti, kirottu!"

Mutta Abdullah vastasi: "En, kautta Jumalan, en päästä ennen kuin kohtelet liikekumppaneitani lempeästi. Neljäsataa miestä ilman haarniskaa ja kolmesataa haarniskassa suojeli minua kaikilta vihollisiltani; ja sinä aiot tappaa heidät yhtenä aamuna? Jumalan nimeen, minä olen mies joka pelkää olosuhteiden vielä muuttuvan." Silloin Muhammed suostui hänen pyyntöönsä ja myöntyi säästämään Qainuqan kunhan nämä antaisivat omaisuutensa Muhammedille sotasaaliina ja lähtisivät Medinasta, jonka he sitten tekivätkin.

Muhammed oli kuitenkin tyytymätön siihen, että Abdullah oli ollut liittoutunut juutalaisheimon kanssa. Nyt Muhammed sai merkityksellisen ilmestyksen muslimien ja toisuskoisten suhteista: "Te, jotka uskotte! Älkää lyöttäytykö juutalaisten ja kristittyjen ystäviksi, - he ovat ystäviä vain toisilleen, ja joka ottaa heidät liittolaisikseen, on yksi heistä. Jumala ei totisesti ulota johdatustaan väärämielisiin" (Koraani 5:51). Sitten Allah nuhtelee ankarasti niitä, jotka Abdullah bin Ubayyn tavoin pelkäsivät liikeasioidensa kärsivän Qainuqan onnettomuuden vuoksi (5:52). Suurassa 63 Allah kritisoi heitä siitä, että he kehottavat olemaan antamatta rahaa islamin asialle (jakeet 7, 9-10).

Mekkalainen suura 64 kertaa jälleen teemoja, joita olemme niin usein kuulleet: Allah on kaikkivaltias (jae 1); hän tuntee sydämien salaisuudet (jakeet 2, 4); ne, jotka hylkäävät Allahin lähettiläät, saavat ankaran rangaistuksen (jakeet 5-6); he eivät usko, että heidät herätetään kuolleista ja tuomitaan (jae 7), mutta kyllä heidät herätetään, ja oikeamieliset pääsevät Paratiisiin (jae 9), kun taas tuomitut joutuvat helvettiin (jae 10). Koettelemukset eivät tapahdu ilman Allahin suostumusta (jae 11) - on siis parempi totella Allahia ja Muhammedia, mutta Muhammed ei ole vastuussa heistä, jotka hylkäävät hänen ilmoituksensa (jae 12). Jakeen 14 varoitus siitä, että vihollinen voi löytyä omien vaimojen tai lasten keskuudesta, on seurausta sattumuksesta, josta Ibn Abbas kertoo: "Oli kaksi miestä, jotka kääntyivät islamiin Mekassa ja halusivat muuttaa [Medinaan] Allahin lähettilään mukana. Heidän vaimonsa ja lapsensa eivät kuitenkaan sallineet heidän tehdä niin. Kun he myöhemmin liittyivät Allahin lähettilääseen, he huomasivat, että lähettilään seurassa olevat olivat saavuttaneet ymmärryksen uskonnossa ja niin he aikoivat rangaista vaimojaan ja lapsiaan" - silloin Allah kehotti heitä antamaan heille anteeksi (jae 14).

Suura päättyy kehotukseen lahjoittaa rahaa islamin asialle (jakeet 16-17).

Medinalainen suura 65 asettaa avioerosäännöksiä. Jos mies haluaa erota vaimostaan, hänen tulee odottaa kahden kuukautiskierron verran varmistaakseen, ettei tämä ole raskaana (jae 1) - tai kolme kuukautta, jos vaimon kuukautiset ovat jo loppuneet (jae 4). Puhe vaimon pitämisestä luonansa (jae 2) viittaa siihen, että islamilaisessa laissa mies voi erottuaan ottaa vaimonsa takaisin kaksi kertaa, mutta kolmannen eron jälkeen vaimoa ei enää voi noin vain ottaa takaisin. Muhammed määräsi, että siinä tapauksessa erotetun vaimon on ensin pantava avioliitto täytäntöön toisen miehen kanssa, ja vain jos tämä toinen mies eroaa hänestä, voi ensimmäinen aviomies ottaa vaimonsa halutessaan takaisin:

Rifa'a Al-Qurazin vaimo tuli Profeetan luo ja sanoi: "Olin Rifa'an vaimo, mutta hän erosi minusta ja se oli viimeinen peruuttamaton ero. Sitten menin naimisiin Abdur Rahman bin Az-Zubairin kanssa, mutta hän on impotentti." Profeetta kysyi häneltä: "Haluatko mennä Rifa'an kanssa uudestaan naimisiin? Et voi tehdä sitä, ennen kuin olet ollut yhdynnässä nykyisen aviomiehesi kanssa."

Suura jatkaa vielä varoituksella epäuskoisten kansojen hävityksestä (jae 8) ja uhkauksella viimeisestä Tuomiosta (jae 10).

Ibn Abbas kysyi kerran Umarilta, maineikkaalta Muhammedin toverilta, josta tuli profeetan jälkeen toinen muslimiyhteisön johtaja, medinalaisesta suurasta 66: "Oi uskovien Päällikkö! Ketkä olivat ne kaksi naista Profeetan vaimojen joukossa, joille Allah sanoi: 'Jos te kumpikin käännytte Jumalan puoleen' (jae 66:4)?"

Umar vastasi: "Hämmästelen kysymystäsi, oi Ibn Abbas. He olivat Aisha ja Hafsa." Umarin mukaan Hafsa, yksi Muhammedin vaimoista, oli suututtanut Muhammedin puhumalla hänen selkänsä takana. Sitten kun Umar kuuli, että Muhammed oli eronnut kaikista vaimoistaan, hän ei ollut lainkaan yllättynyt; päinvastoin hän riemuitsi ja huudahti: "Hafsa on surkea luuseri! Arvasin että näin kävisi joku päivä."

Umar meni tapaamaan Muhammedia, joka aluksi kieltäytyy ottamasta häntä vastaan, mutta myöntyy sitten. "Tervehdin häntä ja ennen kuin olin ehtinyt istua sanoin: 'Oletko eronnut kaikista vaimoistasi?' Hän katsoi minua ja vastasi kieltävästi." Umar selitti Abdullahille, että "Profeetta ei vieraillut vaimojensa luona, koska Hafsa oli kertonut Aishalle salaisuuden, ja hän sanoi ettei vierailisi vaimojensa luona kuukauteen, sillä hän oli vihainen heille, sillä Allah oli moittinut häntä (siitä että hän oli luvannut olla tapaamatta Mariaa). Kun kaksikymmentäyhdeksän päivää oli kulunut, Profeetta meni ensimmäiseksi Aishan luokse."

Tarinan tausta on sellainen, että Hafsa oli yllättänyt Muhammedin sängystä jalkavaimonsa Maria Koptilaisen kanssa, vaikka se oli Hafsan päivä. Muhammed lupasi pysyä erosta Mariasta ja käski Hafsan pitää asian salaisuutena, mutta Hafsa kertoi Aishalle. Silloin Allah puuttui asiaan uhkauksella avioerosta, jonka voimme nyt lukea jakeista 1-6, vapauttaen Muhammedin lupauksesta olla tapaamatta Mariaa.

Toinen perimätieto selittää jakeiden koskevan vain hänen vaimojensa mustasukkaisuutta (tai Muhammedin pahanhajuista hengitystä) ja hänen lupaustaan olla juomatta hunajaa. Tässä tapauksessa hunaja oli se, mitä Profeetta oli pitänyt kiellettynä, mutta jonka Allah oli nyt sallinut. Muhammed siis yritti miellyttää puolisoitaan lupaamalla luopua hunajasta, mutta Allah sallii hänen rikkoa lupauksensa ja uhkaa väärin tehneitä vaimoja avioerolla.

Allah päättää suuran 66 vielä uudella varoituksella, että epäuskoiset joutuvat helvettiin (jakeet 7-12). Allah käskee Muhammedia "taistelemaan" (jahidi, جاهد) epäuskoisia ja tekopyhiä vastaan. Ibn Kathir selittää: "Ylhäinen Allah käskee Lähettilästään käymään jihadiin uskottomia ja teeskentelijöitä vastaan, edellisiä vastaan aseilla ja sotajoukoilla ja jälkimmäisiä vastaan panemalla toimeen Allahin rangaistukset rikoksista".


Blogging the Qur’an: Suras 63, “The Hypocrites,” 64, “Haggling,” 65, “Divorce,” and 66, “Prohibition”

Tekopyhien suura
Harhoista Havahtumisen suura
Avioeron suura
Kiellon suura

tiistai 3. tammikuuta 2017

61. Taistelurintama, 62. Hartauskokous

Abdullah bin Salam, eräs Muhammadin seuraaja, kertoo tarinan suurasta 61: "Me kysyimme: 'Kuka meistä menisi Lähettilään luo ja kysyisi mikä on parhain teko Allahin edessä?' Kukaan meistä ei ollut vapaaehtoinen. Lähettiläs lähetti erään miehen luoksemme ja mies kutsui meidät kokoon ja luki ääneen suuran As-Saff kokonaisuudessaan."

Mikä on sitten on "parhain teko Allahin edessä"? Allah "rakastaa totisesti niitä, jotka taistelevat Hänen retkillään taistelurintamassa" (jae 4). Hän ei pidä niistä uskovaisista, jotka sanovat tehneensä jotain, mitä eivät ole tehneet. Ibn Kathir selittää: "Jotkut sanovat, että se ilmoitettiin koskien taistelemisen raskautta, kun joku sanoi taistelleensa ja kestäneensä taistelun vaivoja, vaikka hän ei ollut niin tehnyt. Qatadah ja Ad-Dahhak sanoivat tämän Ayan [jakeen] lähetetyn nuhtelemaan ihmisiä, jotka väittivät tappaneensa, taistelleensa, puukottaneensa ja muuta sellaista taistelun aikana, vaikkeivat he olleet tehneet mitään sellaista.

Allah muistuttaa näitä teeskentelijöitä siitä, että Mooses varoitti kansaansa kiusaamasta häntä, sillä he tiesivät hänen olevan Allahin lähettiläs. Mutta kun he kuitenkin niin tekivät, antoi Allah heidän joutua harhaan (jae 5). Hän myös muistuttaa, että Jeesus sanoi juutalaisille, että hänen sanomansa vahvistaa sen, mikä on sanottu Toorassa, ja että hän on sen lähettilään edeltäjä, joka tulee hänen jälkeensä ja jonka nimi tulee olemaan Ahmad. Mutta ihmiset hylkäävät Jeesuksen todisteet "noituutena" (jae 6) - samoin he hylkäsivät Mooseksen (Koraani 28:36) ja Muhammedin (28:48).

"Ahmad" tarkoittaa "Ylistetyin" ja se on etymologisesti sukua Muhammadille, joka tarkoittaa "Ylistetty". (Koraanin kääntäjä) Pickthall noudattaa tätä yhteyttä kääntämällä sanan "Ahmad" yksinkertaisesti "Ylistetyksi" [Hämeen-Anttilan suomennoksessa käytetään sanaa "Kunnioitettu", suom.huom.]. Muslimit tulkitsevat yleisesti tämän jakeen esittävän, että Jeesus ennusti Muhammedin tulemisen.

Muslimit väittävät, että tämä profetia löytyy väärentämättömistä Jeesuksen sanoista, jotka säilyivät väärennetyssä muodossaan Johanneksen evankeliumissa jakeissa 14:16-17, missä Jeesus sanoo: "Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä."

"Puolustaja" on tässä "παρακλητος", "parakletos" tai "paraklete". Jotkut islamin apologistit ovat väittäneet, että tämä on väännetty sanasta "περικλυτος", "periklytos", joka tarkoittaa "kuuluisaa" tai "maineikasta", toisin sanoen: "Ylistetty". Tästä ei kuitenkaan ole minkäänlaisia kirjallisia todisteita: yhdessäkään Uuden Testamentin käsikirjoituksessa ei käytetä sanaa "περικλυτος" tässä kohdassa. Ei myöskään ole luultavaa, että nämä kaksi sanaa olisivat sekaantuneet toisiinsa. Tällainen sekoittuminen on teoriassa mahdollista arabian kielessä, jossa ei merkitä vokaaleja ja siksi kahdella eri sanalla voi olla samanlainen kirjoitusmuoto. Mutta kreikan kielessä vokaalit merkitään ja siksi nämä kaksi sanaa eivät kreikan kielessä ole lähelläkään toisiaan.

Seuraavaksi Allah tuomitsee miehen, joka "keksii valheen Jumalaa vastaan juuri silloin, kun häntä kutsutaan islaamiin" (jae 7) - tästä Ibn Kathir sanoo: "kukaan ei ole oikeudettomampi kuin se, joka valehtelee Allahista ja asettaa kilpailijoita ja kumppaneita Hänen rinnalleen, vaikka hänet on kutsuttu Tawhid:iin [jumalan ykseys] ja palvelemaan Häntä vilpittömästi." He vastustavat Allahin johdatusta ja vihaavat hänen uskontoaan (jae 9), mutta Tafsir al-Jalalaynin sanoin: "se on hän, joka on lähettänyt lähettiläänsä tuomaan opastuksen ja totuuden uskonnon, jotta hän antaisi sen säilyä, että hän nostaisi sen kaikkien muiden uskontojen yläpuolelle, kaikkien niiden uskontojen yläpuolelle, jotka vastustavat sitä, vaikka epäuskoiset ovatkin nurjamielisiä."

Ja nurjamielisiä he ovatkin - ainakin jotkut heistä.

Allah päästää uskovaiset Paratiisiin (jae 12) ja antaa heille voiton (jae 13). Jotkut juutalaisista uskoivat Jeesukseen ja toiset eivät - Allah antoi voiton niille, jotka uskoivat (jae 14). Tässä puhutaan tietenkin Jeesuksesta islamin profeettana. Puhuessaan tästä jakeesta Ibn Kathir käsittelee muslimien näkemystä sekä juutalaisuudesta että kristinuskosta. Juutalaiset "hylkäsivät sen mitä Isa [Jeesus] toi heille, hyläten hänen profetiansa ja keksien hirvittäviä valheita hänestä ja hänen äidistään. Tällaisia ovat juutalaiset, kirotkoon Allah heidät Tuomion päivään asti." Kristityt sen sijaan "menivät liian pitkälle Isan kanssa ja lopulta ylensivät hänet ylemmäksi kuin Allahin profeetaksi. He jakautuivat lahkoihin ja eri suuntauksiin, toisten väittäessä Isaa Allahin pojaksi, ja toisten sanoessa hänen olevan yksi kolminaisuudesta, ja siksi he rukoilevat isää, poikaa ja pyhää henkeä! Jotkut heistä sanovat, että Isa oli Allah..."

Medinalainen suura 62 esittää väitteen, että Muhammed oli lukutaidoton (jae 2) [Koraanin suomennoksesta tämä lukutaidottomuus ei tule esille, suom.huom.] Islamin apologistit viittaavat usein tähän väitteeseen todistuksena Koraanin ihmeellisestä luonteesta. Tätä ylevän runollista kirjaa ei heidän mukaansa ole kirjoittanut tavallinen mies - eikä varsinkaan lukutaidoton mies.

Tämä väite ei kuitenkaan saa lainkaan tukea Koraanista. Kuten Daniel Ali on osoittanut, muslimikommentaattorit perustavat väitteensä arabian kielen sanalle "ome", jonka he kääntävät "lukutaidottomaksi". Tämä onkin sanan yksi merkitys. Sanalla on kuitenkin toinenkin merkitys, jolla ei ole mitään tekemistä lukemisen tai kirjoittamisen kanssa. Koraanin tapa käyttää sanaa osoittaa, mikä sen merkitys tässä on. Jakeessa 2 Allah sanoo: "Hän on 'omeyeen' kansan keskuudesta lähettänyt sananjulistajan..." Sana esiintyy Koraanissa useissa kohdissa, mukaan lukien jakeet 2:78, 3:20, 3:75 ja 7:157-158. Lähes kaikki islamin uskonoppineet tulkitsevat näissä jakeissa esiintyvän sanan omeyeen merkitsevän "lukutaidotonta".

Kuitenkin, jos sana omeyeen merkitsee lukutaidottomuutta, tarkoittaa jae 2, että Allah on lähettänyt kaikille lukutaidottomille omansa. Tämän epätodennäköisyyttä korostaa se tosiasia, että klassillisessa arabiassa omaeyeen ei koskaan viittaa lukutaidottomiin tai lukutaidottomuuteen. Sillä viitataan ei-juutalaisiin: jakeessa 2 sanotaan, että Allah on lähettänyt ei-juutalaisen apostolin ei-juutalaisille. Omeyeen on adjektiivimuoto arabian substantiivista ei-juutalainen eivätkä kaikki ei-juutalaiset olleet lukutaidottomia Muhammedin aikoina.

Suuran loppuosa sisältää tavanomaiset Allahin uskottomien tuomitsemiset sekä muistutuksen rientää perjantairukoukseen kun kutsu tulee (jakeet 9-11). Kuudennen jakeen sanoma on pelottava: "Sano: »Juutalaiset, jos vakuutatte olevanne Jumalan suosimia ennen muita ihmisiä, niin toivokaa silloin itsellenne kuolemaa, jos totuus on teille kallis.»" Tästä on tullut leimallinen piirre nykyajan jihadismissa: pian syyskuun 11. iskujen jälkeen afganistanilainen jihadisti julisti: "Amerikkalaiset viettävät yltäkylläistä elämää ja he pelkäävät kuolemaa. Me emme pelkää kuolemaa. Amerikkalaiset rakastavat Pepsi Colaa, mutta me rakastamme kuolemaa." Sellainen rakkaus on tämän jakeen mukaan merkki ystävyydestä Allahin kanssa.


Blogging the Qur’an: Suras 61, “Battle Array,” and 62, “The Congregation”

Taistelurintaman suura
Hartauskokouksen suura

Lupaus pyhästä hengestä, eli väärennetty ennustus Muhammedin tulemisesta Johanneksen evankeliumissa.